Aurora -tietokantaa ei enää päivitetä

Pieni kuolinisku rahoituksia etsivälle. Aurora -niminen tietokanta, jossa on ollut hyvin laajasti ja selkeästi eri luovien alojen apurahat hakuaikoineen esillä, lopetetaan rahan puutteen vuoksi.

Seuraava tiedote on lainattu Aurora:n Facesivuilta:

Tiedotamme Aurora-tietokannan päättymisestä.

Aurora-rahoitustietokantaa ei enää pystytä ylläpitämään taustarahoituksen huomattavan kaventumisen vuoksi. Merkittävin yksittäinen tekijä toiminnan loppumiselle on Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoituksen loppuminen.

Tietokannan tiedot ovat nähtävissä elokuun loppuun asti, mutta uusia tietoja ei lisätä kesäkuun jälkeen.

Aurora-tietokannalle ei ole tällä hetkellä jatkajaa. Keskustelut ovat kuitenkin käynnissä toiminnan mahdollisesta jatkamisesta pienimuotoisempana.

Kiitämme yhteistyöstä kuluneiden vuosien aikana.

Aurora -tietokanta on ollut kaikille avoin ja maksuton. Tietokannan tiedot on tuottanut Turun yliopisto ja järjestelmää ylläpitänyt Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunta ry (SRNK). Auroran rahoittajia ovat olleet suomalaiset apurahasäätiöt SRNK:n kautta, valtio opetus- ja kulttuuriministeriön kautta,  Suomen yliopistot  UNIFI ry:n kautta, ammattikorkeakoulut Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry. Sekä valtion tutkimuslaitokset.

Linkki Auroran nettisivuille: http://www.aurora-tietokanta.fi/

Rahoittajat on vielä näkyvillä tämän linkin takana : http://www.aurora-tietokanta.fi/foundation

Lähde: Auroran Facesivut ja verkkosivut.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *