Kylmäfuusio, kiistelty reaktio

Ns. Kylmäfuusio tarkoittaa fuusioreaktiota matalammissa lämpötiloissa, kuin auringon lämpötila. Lämpötilamääritelmä vaihtelee, käytännössä tarkoitetaan alle muutaman tuhannen asteen lämpötiloja. Ydinvoimaloissa lämpöenergia tuotetaan fissioreaktiolla, joka on tavallaan käänteinen fuusioreaktiolle. Fuusioreaktio on siinä mielessä mukava, että se ei tuota haitallista säteilyä, kuten fissioreaktio. Lisäksi ei tule ongelmallista polttoainejätettä. Olisikin kovin kätevää, jos fuusioreaktio olisi salkun kokoisessa laitteessa, ja tuottaisi pienellä tankkauskella vuoden energiat vaikkapa omakotitaloon.

Mutta. Ongelma on se, että fysiikan teorian tulkinta tai mallinnus ei salli fuusioreaktiota matalissa lämpötiloissa. Se voi tapahtua vain auringossa, jossa on pirun kuuma. Ja kun teoria puuttuu, niin asia leimataan huuhaaksi. Toinen mutta on se, että monessa länsimaisen yliopistomaailman ulkopuolisessa kylmäfuusiokokeessa on havaittu ylimääräistä lämpöenergiaa.

Allekirjoittanut on kokeillut omassa labrassaan myös kyseistä reaktiota. Koe tehtiin vuonna 2007, eikä silloin ollut nykyistä ymmärrystä asioista. Suolaveden ”palaminen” oli raportoitu Venäläisen yliopiston mukan ylihyötysuhteiseksi. lisäksi muutama plasmakenno oli myös saanut ylihyötysuhteita aikaiseksi. Onneksi InternetArchive oli tallentanut sivustoni, josta nyt ongin talteen tätä dataa. Alla 2007 vuoden päiväkirjaa:

”Kokeessa aloitimme puhtaalla hanavedellä, (1 litra) johon aloimme lisätä suolaa. Sähkön (dc) negatiivinen kohtio oli tig-hitsauspuikko, jonka lämmönkestävyys lienee riittävä. (wolframia) Positiivinen kohtio kytkettiin astiaan, joka oli valmistettu haponkestävästä teräksestä.
Ilman suolaa  ”kenno” tuotti normaaliin tapaan vetyä ja happea pieniä määriä. Suolaa lisättäessä vedyn tuotto lisääntyi, kuin myös veden johtavuus ja virran kulku.  N. 60 gramman kohdalla syttyi valokaari. Tällöin käynnistimme kellon, ja mittasimme liuoksen lämpötilan. Tarkoitus oli tutkia lämpöenergian
kehittymistä lämpötilaa mittaamalla. Käsitykseni toiminnasta ja reaktioista on sekava. Vesi ilmeisesti hajoaa vedyksi ja hapeksi, joka syttyy palamaan valokaaressa, palaen takaisin vedeksi.
Ja jotain muuta kummaa täytyy tapahtua, koska mittauksen mukaan hyötysuhdekerroin oli 2. Eli vesi lämpeni kaksi kertaa nopeammin, kuin koejärjestelyyn syötetty sähköenergia olisi edellyttänyt. Koe toistettiin kolmeen kertaan, ja tulos oli sama. (10 minutin mittaisia ”polttoja”, joista kaksi viimeistä
tehtiin keskeyttämättä palamista) Olimme hieman hämmentyneitä tuloksesta. Sisään menevän energian mittaus on kuitenkin hieman ongelmallista tehon oton piikkimäisyydestä johtuen, josta virheellinen tulos saattaa johtua.

Kuvia:

2

Astia valmistettiin hitsaamalla haponkestävästä teräksestä, hieman yli litran koiseksi.

1

Litra vettä ja statiivissa volframpuikko ja lämpömittari 

3

Vetyhappikuplia volframpuikon ympärillä.

5

Vesi johtavassaa tilassa. Vety-happikaasu muodostuu ja palaa veden alla. Värisävyistä voi päätellä lämpötiloja. Oranssi tulee natriumista. 

Toinen koeajopäivä.

Ajoimme n. 3o kpl testiajoja. Jokainen oli 10 minuuttia. Astia suojattiin talouskelmulla, jotta vesi ei roisku astiasta pois.  Tehonsyöttöä kokeiltiin erilaisilla mittalaitteilla. Jopa polttomoottoriaggregaattia käytettiin, josta mitattiin polttoaineen kulutus ja hyötysuhteen jälkeen laskettiin kokeen kulutus. Suolan merkitys on vain veden sähkönjohtavuuden lisääminen. Alkuperäinen virtalähde hylättiin, ja kokeet ajettiin suoraan verkkosähköstä tasasuuntaamalla normaaleilla diodeilla, ja kulutetun energian mittaus suoritettiin virta-ja jännitemittareilla. Virtamittarina käytettiin mekaanista viisarimittaria, koska viisari massansa vuoksi näyttää keskiarvoa paremmin, kuin digitaalinen. Virran otto verkosta muuttuu millisekuntteina, toisinaan 10 A, ja seuraavassa hetkessä 0 A.  Koeajoista jäi jäljelle määrittelemätöntä sakkaa, joka alla kuvassa. Sakka lienee tullut astian hitsaussaumasta, joka on ruostuvaa terästä. Sakkaa on kuitenkin  huomattavan paljon.

6

Koeajojen tuloksissa saatiin 10 kpl ylihyötysuhteellisia ajoja. litran vesimäärä lämpeni siis 2-3 kertaa nopeammin, kuin käytetty sähköenergia olis antanut olettaa. Ylihyötysuhteelliset ajot ilmeni yhtä lailla verkkosähkön tai aggregaattisähkön käytössä. Emme pysty selittämään, mistä tämä johtuu. Vastaavia poikkeamia negatiiviseen suuntaan mittaustulosten hajonnassa ei ollut.  Volframipuikon pää oli muuttunut teräväksi näiden koeajojen myötä. Mikäli puikko on volframia, kuten valmista ilmoittaa, niin lämpötilan on täytynyn olla puikon läheisyydessä yli 3410 C astetta. Tai sitten siinä on kavitaatio-ilmiötä vastaava kuplaromahdus. Veden alla muodostuneiden vety-happikuplien romahtaminen kasaan oli hyvin voimakas ja terävä ilmiö. ”

Tässä linkissä teoriaa Matti Pitkäseltä, kun tätä suolavesiasiaa touhuttiin.  http://matpitka.blogspot.de/2007/08/burning-saltwater-by-radiowaves-with.html

Tälläistä kirjoittelin silloin ylös. Jossain kansiossa ehkä on tallessa tarkat mittausraportit ihan numeroinakin.

Tämä testi aukesi minulle vasta paljon myöhemmin, sillä Rossi (E-CAT) ja Nasa (Nasakin siis tutkailee ilmiötä) sekä Defcalion -niminen firma kertoilivat reaktion jäämän olevan kuparia. Ja reaktioaineet ovat nikkeli ja vety, sekä tarvitaan painetta, jotta vety menee nikkelin sisään. Tajusin, että tässä kokeessamme on läsnä nikkeli, sillä sitä on aina haponkestävässä teräksessä. Sitä irtosi hyvin varmasti elektrolyyttisesti käyttämästämme astiasta. Vetyä muodostui luonnollisestikin hajoavasta vedestä ja paine on romahtavissa kuplissa. Jäämäsakka, jota ei analysoitu, olisi saattanut olla kuparia. Tuossa kuvassa kun katsoo sakkaa, niin se voisi värisävyltään olla hapettunutta kuparia. vedessä on aavistuksen vihertävä sävy. Eli lopunperin koko hommassa ei saata ollakaan mitään kummallista.

Youtubessa on monenlaisia viritelmiä kylmäfuusiolaitteista. Seassa on myös ihan tarkoituksellisia feikkejäkin, sillä mainostuloilla moni toivoo lisätienestiä. Yhdistävä tekijä on se, että kaikissa, missä on jotain ylihyötyä, on läsnä nikkeli, vety ja paine. Joko kuplina tai muutoin. Olipa kyseessä Joecell, josta brownin kaasua, tai sylinterimäiset laitteet, joissa aikaansaadaan kavitaatio tahallisesti, tai Naudinin kokeet vety-plasma kammioissa.

kana

Kylmäfuusio saattaa siis kurkkia monen jutun takaa. Ehkä huvittavin tiedemaailman kummallisuus on se, että kanan ei pitäis pystyä muodostamaan munaan sitä kalkkikuorta, yksinkertaisesti pienellä otuksella ei riitä energia matemaattisen mallinnuksen mukaan. Onkin tiedottomassa tilassa kuriositeetillisesti mietitty, että liittyykö munan kuoren muodostumiseen fuusioreaktio.

Mutta ehdottomasti olen sitä mieltä, että kylmäfuusio on tutkimisen arvoinen juttu. Ja niille teoreetikoille, jotka sanovat, että se ei ole mahdollista, kehotan ajattelemaan luonnontieteiden olemusta: Ensin on ilmiö, joka havaitaan, ja sitten vasta sille tehdää teoria. Näin toimi herra Carnot, kun katseli James Watt:n parantelupuuhia höyrykoneeseen. Tuli laki ja kaava lämpövoimakoneiden hyötysuhteille. Ja jos Newton olisi vain katsellut vanhoja laskelmia, niin olis jäänyt omenan putoaminen huomaamatta. 🙂

Eikä ole kuin pari vuotta sitten, kun tuttu sanoi, että lähdetäänkö katsomaan, tuli kutsu, venäjällä on yliopiston labrassa toimiva kylmäfuusio. Mut en kerennyt kiireiltäni. Olivat etsimässä sijoittajia rajojen ulkopuolelta.

Tuoreempaa teoriapuolta löytyy Matti Pitkäseltä täältä: http://www.tgdtheory.fi/public_html/neuplanck/neuplanck.html#coldfusionagain

Teksti ja kuvat: Samuli Penttinen

3 thoughts on “Kylmäfuusio, kiistelty reaktio

  • 29.7.2018 at 00:25
    Permalink

    Periaatteessahan tuo energia voisi tulla myös vaikka volframin tai teräksen ainesosien palamisesta. Sidosenergioistahan voisi laskea onko veden hajotus hapeksi ja vedyksi ja hapen palaminen vaikka volframin kanssa eksoterminen vai endoterminen reaktio.
    Nikkelin järjestysluku todellakin on 28 ja vedyn tietysti 1, joten kuparia (29) voisi periaatteessa syntyä. Järjestysluku on alle 56 joten fuusioreaktio siis tuottaisi energiaa. Jos olisi käytössä tarkat instrumentit ja suljettu systeemi, voisi laskea noudattaako ylimääräinen energia kaavaa e=mc^2, ja myös tutkia miten aineiden pitoisuudet muuttuu, jotta kemiallinen reaktio voitaisiin sulkea pois. Yksinkertaisimmillaan asia ratkeasi, jos sakka todettaisiin todella kupariksi.

  • 26.2.2018 at 20:43
    Permalink

    Punnitsitko pöntön ja puikon ennen ja jälkeen. Kuparia ei ollut läsnä, ei sitä ilmastakaan ole tullut. Ei ole vetyhappikuplia, toisessa kohtiossa tulee vetyä, toisessa happea, DC. Pöntön suuren pinta-alan vuoksi sen puolen kupliminen ei oe niin helposti havaittavissa.

  • 25.12.2017 at 14:44
    Permalink

    Juttua lukiessa tuli mieleen muuntajan mitoitusohje, kun sen perään kytketään kokoaaltotasasuuntaussilta. Muuntajan terminen rasitus on yli kaksinkertainen verrattuna siihen, että sama teho otettaisiin vastuskuormaan AC -tehona. Näin käy, kun sillan takana on kondensaattori tai akku.

    Keskiarvomittaus antaa väärän tuloksen liuokseen syötetystä tehosta. Suurin osa halvemmista ja/tai vanhemmista yleismittareista mittaa keskiarvomenetelmällä ja niiden tulos pätee vain sinimuotoiselle virralle tai jännitteelle.

    Ylläolevassa lienee syy ”ylihyötysuhteeseen”. Tuskin koejärjestelyssä on merkittäviä eksotermisen reaktion synnyttäviä osia. Eikös fuusioon liity myös neutronisäteilyä, joka kelpaa ydinreaktion todisteeksi.

    Neutronisäteilyn vuoksi fuusiovoimalasta ei tule henkilökohtaista voimalaa, vaikka matkalaukkukokoinen värkki onnistutaan kehittämään. Kaikki materiaalit ympärillä tulevat radioaktiivisiksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *