Liiketoimintaa keksijöiden, enkelien ja rahastojen kohtaamisesta

Sijoittajat ja rahastojen edustajat haluavat mielellään hiottuja ja ammattimaisia esityksiä katseltavakseen. Innovaation tekijä tarvitsee jeesiä ja kontakteja, eikä kummallakaan osapuolella ole yleensä halua  tai mahdollisuuksia käyttää kohtaamiseen rahaa.  Tähän väliin on kuitenkin kehittynyt kaikkia osapuolia miellyttävä ratkaisu, ja se on myös yritystoimintaa.

Esimerkiksi Green Tech Challenge -nimisessä tapahtumassa tapahtuman järjestäjä sparraa 3-4 päivää rahoituksen tai sijoituksen hakijoita. Startuppaajan tai keksijän 5 minuuttinen esitys hiotaan hyvin kohdalleen, joka sitten esitetään tapahtumapäivänä. Myös rahoittajien kysymyksiin pyritään valmistautumaan. Osallistuminen on maksuton osallistujille, ja kaikki tapahtuu täysin englannin kielellä.

Tapahtuman on ilmainen osallistujille, ja järjestäjä ottaa onnistuneesta rahoituksesta muutaman prosentin siivun. Näin jokaisella taholla on mahdollisuus ja motivaatio kohdillaan, ja tilaisuudesta tulee ammattimainen. Tämän kaltaisia tapahtumia on Euroopassa myös muita, ja osa on myös maksullisia.

Tämä esimerkkinä käyttämäni Green Tech Challenge kiertää eurooppaa, ja järjestetään myös Helsingissä 9-12.4.2018. 

mikki

GTC järjestettiin Berliinissä Microsoftin tiloissa.  Kiertueesta ja suomen tapahtumasta kiinostuneille tässä linkki: http://www.greentechchallenge.eu/

 

Muutama sana itse GTC:stä. Heidän kontakteissa on mm.  Microsoft, Eon, Redstone, ja lukuisia muita merkittäviä yhtiöitä. Osa on puhtaasti rahoitusyhtiöitä, ja osa on isojen yritysten rahastoja. Näiden edustajat istuvat kuulemassa esitykset. Voi olla että Suomeen asti ei kaikki tule, mutta esim Berliinin tapahtumassa oli kyllä hyvin osallistujia.  Tunnelma oli leppoisa, ja eurooppalaiseen tyyliin esitysten jälkeen nautittiin alkoholipitoisia juomia sekä pikkupurtavaa. Tilaisuuksia keskustella osallistujien kanssa oli paljon, eli ohjelma ei ollut liian tiiviiksi suunniteltu.

Samuli Penttinen / Berlin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *